Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
laura

Paratiisinpalasen keittiössä on sokerihiirten koti. Siellä valmistuu vaihtelevasti suolaista ja makeaa,uusia kokeiluja sekä oman kokoelmareseptikirjan kätköistä löytyviä herkkuja. Mukana keittiössä hääräävät tytär -04 ja poika -09. Herkkuja maistelevat aviomiehen ja lasten lisäksi muut läheiset ihmiset. Leivon omaksi ja perheen iloksi, ja pyydettäessä saatan pyöräyttää kaakkuja myös muille. Joskus kauan sitten olen opiskellut suurtalouskokiksi, mutta nykyinen ammattini on puutarhuri, enkä ole kokin töitä tehnyt kahdeksaan vuoteen. Tällä hetkellä päätoimeni on kuitenkin kotiäiti.

Ilahdun kovasti kommenteista! Kerrothan myös, jos löysit täältä jonkun reseptin tai muuten vain piipahdit luonani, tulen mielelläni vastavierailulle!

10.05.2012 - 18:16

(Tällä viikolla näyttää paketteja kulkeutuvan Sokerihiiren kotiin ihan urakalla.. - miten hauskaa!.)

Tänään hain muhkea paketin, jossa oli postia salaiselta leivontaystävältäni. Toukokuun teemana oli pienet ja kauniit juhlapöydän herkut, ja sille teemalle oli parini koonnut vaikka mitä mukavaa:

- Synttäripakettina esikoiselle "oma pieni sly- paketti", jossa keksi ohje, fariinisokeria, m&m- pastilleja, royal- suklaata ja hiusrenksuja, jotka muistuttavat hiusten kiinnipitämisen tärkeydestä leivottaessa. (tämä oli ihan mahti juttu! esikoinen alkoi heti suunnitella seuraavaa leipomispäivää... )

- Kirje ja ohjeet margarita-brushettoihin ja mariannekolmioihin (ihanan kuuloiset ohjeet, kokeiluun menee!)

- esipaistettuja patonkeja ja tomaattimurskaa brushettoja varten

- marianne- crushia ja tummaa suklaata mariannekolmioihin

- Hurjan kauniita ja kesäisiä Marimekon servettejä

Olipa hieno ja ajatuksella koottu paketti! Kiitos paljon sinulle sly:ni!

10.05.2012 - 18:05

Tässäpä jälleen yksi tosi herkullinen piirakkaresepti. Tätä leivoin jo jokin aika sitten, mutta nyt se tuli taas vastaan kuvatiedostoista, niin päätin laittaa senkin tänne ettei unohdu.

Omenapiirakka (uunipellillinen)

(kkp = n 1,5dl)

2 munaa

1 1/2 kkp sokeria

1kkp maitoa

3 kkp vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1/2 tl inkivääriä

2 tl kanelia

1/2 tl kardemummaa

2 tl vaniljasokeria

100 voita sulatettuna

pinnalle :

1 - 11/2 litraa omenalohkoja

1dl fariinisokeria

1 rkl kanelia

* vaahdota sokeri ja munat

* sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, mausteet ja vaniljasokeri. Lisää seos maidon kanssa taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon voisula

* Kaada taikina leivinpaperille syvälle uunipellille. Sekoita omenalohkot, kaneli ja fariinisokeri, ja levitä ne taikinan päälle.

* Paista 175 asteessa noin 45 min.

10.05.2012 - 17:56

Saapuihan se huhtikuun pakettikin perille viimein

Kaikkea kivaa hupailumielen kohottajaa olikin parini keksinyt paketin sisällöksi!

- kirje paljastuksineen

- mansikkafanipaloja (hauska kokeilla uutta makua!)

- kakku/muffinssimix (on hyvä että tämmöistä helppoa on jemmassa)

- pikkumyy- lautasia ja muumi- pillimukeja (lapset riemuitsee!)

- Marimekon servettejä (tosi kauniita!)

- tuttifrutti holidaymix- karkkipussi (nam!)

- iso paketillinen pillejä (näitä kuluu kesäaikaan kaikenlaisissa kekkereissä)

Kiitokset Jennalle Kokkolaan tosi kivoista paketeista tällä sly 18- kierroksella! hyvää kesää ja onnea uuteen kotiin sinulle!!!

08.05.2012 - 15:42

Minulla oli arpaonnea sly- ringin huhtikuun arvonnassa, jossa emo arpoi kannustuspaketin niiden kesken, jotka olivat ajallaan lähettäneet pakettinsa. Porkkanapakettikin oli huhtikuun teeman "hupailu"- mukainen. Ja kylläpä olikin yltäkylläinen ja upea paketti! Vau!

Paketissa oli:

- Wiltonin silikonisia jalallisia muffinssivuokia, (Tosi hauskat!)

- Piparimuotit: norsu, apina ja virtahepo (Emo oli löytänyt muotteja, joita ei vielä kokoelmastani löydy! Jee, näillä saadaan viidakkotunnelmaa joihinkin kivoihin kekkereihin!)

- kolme pakettia tuoksukynttilöitä, tuoksuina vanilja-marja, puolukka ja mantelinkukka (tytär varasi jo yhden tuoksukynttilän teekutsuihin jotka hän pitää huomenna ystävättärelleen leikkimökissä)

- Aalto- tuikkukippo (ihana väri!)

- polka- ja kirsikkasuklaata (naminami! Ihan uusia tuttavuuksia molemmat, kiitos kun sain kokeilla!)

- iloisenvärisiä nonparelleja neljää eriväriä (mitään näistä ei kaapista vielä löydykkään)

- Lisäksi kirje ja roppakaupalla linkkejä ja ideoita ja ihania reseptejä vaikka mihin hupailukekkereihin!

 

Iso kiitos Minna- emolle tästä todella upeasta paketista!!!

 

07.05.2012 - 10:04

Oletteko ennen nähneet näin yltäkylläisen makean näköistä kakkua? Tällainen tuli kakun koristelusta kun kahdeksanvuotias päivänsankari pääsi itse toteuttamaan koristeluajatuksensa. Kakun nimi on kuulemma "Kikati käkäti- kakku", ja siis tarkoituksella on nimeinsä mukaisesti kaikkea vähän sikin sokin . Tällaista kakkua oli tarjolla sukulaisille viikonlopun synttärikemuissa.

Kakun tein säädettävässä neliöirtovuoassa, ja mitoitin sen riittämään kahdelle kymmenelle. Tästä ohjeesta tulee kaksi kakkua tavallisiin pyöreisiin irtopohjavuokiin.

Trooppinen juustokakku

Pohja:

1 1/2 pkt digestivekeksejä (n. 40 kpl)

300 g voita sulatettuna

* murskaa keksit ja sekoita voisula keksimuruihin. Painele seos vuoan pohjalle.

Täyte:

3 prk (a´2,5 dl) floravispiä

4 rasiaa ( a´200g) maustamatonta tuorejuustoa

8 passionhedelmää

2 limen mehu

1 prk ananasmurskaa valutettuna

6 dl tomusokeria

15 liivatelehteä

* laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

* Vaahdota kerma/floravispi

* Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja valutettu ananasmurska

* Purista limeistä mehu pieneen kattilaan ja lisää joukkoon passiohedelmistä hedelmäliha. Kiehauta seos ja siirrrä pois liedeltä. Sulata seoksessa liotetut liivatelehdet. Kaada sitten hedelmäliivateseos tuorejuustoseokseen ja vispaa tasaiseksi.

* Kaada täyte irtopohjavuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin tunti ennenkuin lisäät pintakiilteen.

Mangopintakiille:

3 prk magoviipaleita sokeriliemessä (magoa yhdessä purkissa 225g)

4 liivatelehteä

1 limen mehu

1 tl vaniljasokeria

* Laita liivakot likoamaan kylmään veteen.  Valuta magoviipaleet ja soseuta ne. Kuumenna limemehu mikrossa kiehuvaksi, liota mehuun liivakot.

*Valuta mehu- liivateseos mangososeeseen hyvin sekoittaen. Lisää vaniljasokeri ja sokeria halutessasi.( tässä vaiheessa mangosose maistuu aika happamalle, mutta toimii hyvin hyydyttyään kakun päälle. minusta tuo vaniljasokeri on riittävä sokerilisä.)

* Valele mangosose tuorejuustotäytteen päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele juuri ennen tarjoamista.

07.05.2012 - 09:45

Esikoisen synttäreille leivottiin lasten kanssa iloisesti hymyileviä pikkupizzoja. Mitoitus on 20 hengelle.

Taikina:

8 dl kuumaa vettä

2 tl suolaa

16 tl (vajaa 3pss) kuivahiivaa

n. 1 dl öljyä

n. 15 dl vehnäjauhoja ( unohdin mitata jauhot, laitoin niitä "sopivasti" ;) )

* Liota suola kuumaan veteen, sekoita kuivahiiva osaan jauhoista ja sekoita jauho-hiivaseos veteen.

* Alusta jauhoja taikinaan kunnes siitä tulee pehmeää ja kimmoisaa. Lisää alustamisen loppuvaiheessa öljy. Alusta käsin kunnes taikina itroaa käsistä.

Jauhelihatäyte:

n. 1 kg broilerin jauhelihaa

suolaa, pippuria, currya, paprikajauhetta

1 tetraprk tomaattimurskaa, pizzamaustetta

* Paista jauheliha ja mausta maukkaaksi. Sekoita kypsän jauhelihan joukkoon tomaattimurska ja muutama ruokalusikallinen pizzamaustetta ja anna lihan porista ja hautua hiljalleen n. 15 minuuttia levyn ollessa 1/6 tai 2/6 asennossa

Lisäksi pizzoihin:

1 tetraprk paseerattua tomaattia maustettuna pippurilla ja pizzamausteella

kirsikkatomaatin puolikkaita, paprikasiivuja, oliiveja, juustoraastetta

* Vaivaa taikina osissa jauhotetulla pöydällä. Leikkaa siitä pieniä sämpylöitä ja pyörittele palloiksi.

*Taputtele taikinapallot pikkuisiksi pizzoiksi ja asettele uunipellille.

* Levitä pikkupizzoille paseerattu tomaatti, jauhelihatäyte ja juustoraaste. Asettele juustoraasteen päälle oliiveista, tomaatista ja paprikasta hymyileviä naamoja.

Paista 225 asteessa 10-15 min.

07.05.2012 - 09:26

Meidän pikkuinen esikoistyttönen on jo 8- vuotias! Mihin se aika oikein juoksee?

Kahdeksanvuotiaalle on aika yksinkertaista suunnitella juhlia, häneltä tulee täysin selkeät ohjeet siitä, mitä juhlapöydässä pitää tarjota. Ja toteuttamiseenkin hän osallistuu mielellään.

Carambolasiivut laitettiin juomalaseihin pillien kanssa jotta saadaan "Rantaravintolatunnelmaa"

Noutopöydässä oli tarjolla pikkupizzoja (puuttuvat kuvasta kun ovat vielä uunissa lämpiämässä kuvan ottamisen aikaan), kahden sorttisia coctail-tikkuja, suklaatryffeleitä, trooppista hyydykekakkua runsaalla koristelulla, sekä suolakaloja. Ohje hyydukekakkuun löytyy TÄÄLTÄ ja pikkupizzat löydät TÄÄLTÄ.

Suklatryffeleiden makuina olivat vadelma ja turkinpippuri. Ohje tryffeleihin löytyy jo blogistani TÄÄLTÄ.

Coctailtikkuja tehtiin vähän kuin salaatiksi pizzojen kanssa. Basilikan lehtiä ei kaupasta löytynyt, joten korvasin sen rullalle käärityllä viinisuolaheinän lehdellä. Tikuissa oli vaihtelevasti kirsikkatomaatteja, paprikaa, oliiveja, fetaa tai minimozzarellapalleroita sekä viinisuolaheinää ja oreganon versoja. Feta oli niin murenevaa, ettää käärin sen suolaheinän lehden sisään.

"Jälkiruuaksi" oli sitten makeampia coctailtikkuja, joissa oli viinirypäleitä, tuoretta ananasta ja leipäjuustoa.

 

07.05.2012 - 09:20

Tytär halusi viedä kouluun cookieseja syntymäpäivänsä kunniaksi.

Ne olivatkin siellä saavuttaneet suuren suosion, ja muistakin luokista olivat tulleet kysymään maistiaisia ja opettajalle annettiin seuraavana päivänä resepti. Hyviä nämä ovatkin, lapset erityisesti pitävät niistä. Tällä kertaa tehtiin taikinaan lumipallolisäys, eli sekoitin taikinaan suklaarouheen lisäksi pussillisen mariannerakeita.

Ohje näihin herkkuihin löytyy blogistani TÄÄLTÄ .

01.05.2012 - 06:12

Suunnittelin ensin tekeväni donitseja, kuten monessa muussa leivontablogissa  on tehty tänä vuonna, mutta sitten päädyin kuitenkin ihan perinteisiin munkkeihin, ne ovat kuitenkin meidän perheessä vappuherkku numero yksi, donitseja voi tehdä milloin vaan muulloinkin. :)

Tein ison, 1/2 litran pullataikinan, jotta munkkeja riittää sitten vähän mummolaankin vietäväksi. Taikina on ihan tavallinen muuten, mutta sokerin ja voin määrää vähensin noin 1/3, sillä rasvaa ja sokeria löytyy munkeista muutenkin. Kardemummaa laitoin ihan vain tuoksun vuoksi noin 1/2 tl, sillä meidän esikoinen ei pidä kardemummasta jos sitä on paljon.

Teen pullataikinasta ensin tavallisia pikkupullia, jotka saavat kohota sillä aikaa kun öljy kuumenee. Öljyn lämpötilan sopivuuden kokeilen niin, että tipautan öljyyn vaalean leipäpalan. Kun öljy alkaa kuplia leipäpalan ympärillä ja ruskistaa leipää, on öljy riittävän kuumaa. Otan pikkupullat peukalon ja etusormen väliin ja teen niihin kolon, ja tipautan rinkilän öljyyn kohonnut puoli alaspäin; näin kohoamaton puoli pääsee kohoamaan öljyssä. Öljyn lämpötila pysyy aika hyvänä, kun levy on 5/6 asennossa paiston ajan ja munkkeja lisätään paistettavaksi koko ajan.

Kun munkit on kypsiä, laitan nen hetkeksi kuivumaan leivinpaperin päälle, ja sitten on sokeroinnin vuoro. Munkin paistoon en uskalla vielä lapsia päästää, mutta sokerointi onkin heidän mielestään sitä hauskinta puuhaa. Sokerointiin käy parhaiten tyhjä sokeripussi, jossa munkki ravistellaan sokerin seassa.

Perheen mielestä sekä munkit että sima olivat täydelisen  makuisia, juuri semmoisia kuin pitää. :)

Minun simaresepti löytyy paremmin jo TÄÄLTÄ.

OIKEIN ILOISTA VAPPUA!

13.04.2012 - 11:13

Omat ja appivanhemmat tulevat illalla mieheni syntymäpäivä- iltateelle. Tein illaksi pienen 6 hengen voileipäkakun.

Täytteenä käytin Kinuskikissalta löytämääni herkullista lohitahnaa kaksinkertaisena

Täytetahna:

100 g lämminsavulohta
¾ dl tilliä
6 cm purjoa
100 g ruohosipulituorejuustoa
80 g ranskankermaa
2 tl sinappia
1 tl hunajaa

Leipäkerroksia on kolme, joista kahdessa kerroksessa ruispaahtoleipää ja yhdessä saaristolaisleipää. Leivät kostutin maidolla. Täytettä tuli siis kahteen väiin, ja leipiä kussakin kerroksessa on kolme viipaletta, saaristolaisleipää vähän useampi.

Pinnalla on kermaviillillä ohennettua ruohosipulituorejuuston ja maustamattoman tuorejuuston seosta. Koristeena kylmäsavulohta, kirsikkatomaatteja, viinirypäleitä, sitruunaa, tilliä ja savujuustoa.

Täytetahnaa jätin jonkun verran yli, ja laitan sitä tarjolle saaristolaisleivän kanssa, kun kaikki eivät pidä voileipäkakusta.